Säröt Meissä

Parisuhteen ja mielen säröt

recent posts

about

  • Elämää kahden maailman välissä

    Se tuntui kuin olisin elänyt kahta eri elämää: toista perheeni kanssa ja toista varjoissa. Kumpikin tuntui tärkeältä, enkä kumpaakaan olisi halunnut menettää. Tässä tekstissä kerron, miltä salailu tuntui ja miten se vaikutti mieleeni ja suhteisiin.

    Suhde alkoi hiljalleen, tunsimme toisemme jo pidemmän ajan takaa. Omalla kohdallani en osaa edes sanoa milloin tunteet alkoivat muuttua syvemmäksi. Kun huomasin Hänenkin katsovan minua hiukan eri tavalla kuin ennen ja hakeutuvan seuraani, epäilin omaa mieltäni ja uskoin kuvittelevan kaiken. Jossain kohtaa jäimme kahden ja sanat joita silloin kuulin saivat minut ymmärtämään, että en ollutkaan kuvitellut aivan kaikkea vaan kiinnostus oli molemmin puolista. Hetken tunsin leijailevani ilmassa. Sydämeni tykytti tuhatta ja sataa aina kun näin hänet. Jostain käsittämättömästä syystä tunsin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    Suhteen sitten päätyessä pidemmälle, alkoi kehoni ja mieleni reagoida tilanteeseen. Kun saimme olla hetkittäin kahden oli se ihanaa, mutta samalla tunsin meidän molempien olevan hiukan kuin nurkkaan ajettuja villieläimiä. Tiesimme tekevämme väärin ja tiesimme, että tunteita ei olisi saanut olla. Aloin epäillä hänen sanojaan ja tutkia hänen ilmeitään ja reaktioitaan. Siitä alkoi kahden maailman ahdistus.

    Mieleni vilisi tuhansia ja tuhansia ajatuksia. Aloin mm. pohtia omaa rooliani puolisona, vanhempana, ystävänä ja sukulaisena. Tunsin olevani heikko ja huono ihminen. Eihän kukaan itseään ja muita kunnioittava ihminen tee tällaista?? Yritin pohtia ulospääsyä tilanteesta.

    Pelko kiinni jäämisestä oli tietenkin suhteen ajan vahvasti läsnä. Se pyöri ajatuksissani ja aloinkin henkisesti valmistautua siihen, että asia tulisi pöydälle ennen pitkää. Rehellisesti; minusta tuntui, että kissa nostettiin pöydälle nopeammin kuin ehdin itse käsittellä asiaa. Olen silti edelleen sitä mieltä, että suhteen paljastuminen oli hyvä asia, vaikka olikin järkytys kaikille.

    Vasta paljastumisen jälkeen tajusin, kuinka tilanne oli painanut minua niin mielessäni kuin kehossani. Olin täyttänyt päiväni töillä, opiskeluilla, lasten menoilla, harrastuksilla ja kotitöillä… En voinut jättää ajatuksilleni liikaa aikaa, koska en olisi osannut käsitellä niitä. Suhteen tulleessa ilmi jouduin käsittelemään kaikki nämä taakse jätetyt tunteet ja ajatukset. Tajusin, että minun olisi rakennettava itseni kokonaan uudestaan. Avattava kaikki heikot kohtani, kaikki piilottamani ongelmat ja hankalat ajatukset, jotta en toistaisi tekemääni virhettä enää koskaan. Tiesin heti, että vika oli tietenkin minussa. Minussa oli vikaa kun tein mitä tein eikä siihen olisi muilla ratkaisua. Se täytyisi itse kitkeä pois. Minun tulisi muuttua.

    Kuinka kehon ahdistus ja stressi sitten näkyi kehossani? 

    Sairastelin suhteen jälkeen jatkuvasti. Olin flunssassa aivan jatkuvasti ensimmäisen puoli vuotta. Toki tämä olisi voinut johtua muustakin, mutta uskon että kehoni reagoi kertyneeseen paineeseen ja stressiin.  Flunssan lisäksi kuntoni laski ja mieleni oli väsynyt ja alakuloinen. En jaksanut nauraa tai edes hymyillä ja olin varmasti surkeaa seuraa kaikille ympärilläni olleille. Koin halua päästä tästä maailmasta pois.

    Jos aurinko kuitenkin yritti hieman ujuttaa säteitään risukasaan, tuntui väärältä olla iloinen tai nauttia mistään. Tuntui, että siihen ei ollut oikeutta. Kaikki hyvä tuntui väärältä. Olin aiheuttanut niin paljon pahaa oloa, ettei minunkaan kuuluisi tuntea mitään hyvää.

    Koska olen seurannut masennuksesta kärsiviä, tunnistin kyllä merkit myös itsessäni, mutta en silti uskonut, että voisin oikeasti olla masentunut. Tiesin, että tunteet olisivat hetkellisiä ja menisivät kyllä pois aikanaan. Pyrin vain pysymään kiinni arjessa ja rutiineissa.

    Uskomattoman ihana puolisoni ja lapset olivat pelastukseni. Ilman heitä, en ehkä olisi enää täällä.

    Jäljilläni -vielä aivan eksyksissä.

  • Kun totuus paljastui -ensimmäiset reaktiot ja niiden jälkipyykki

    Oli ihan tavallinen arki-iltapäivä. Lapselleni oli tullut kaveri käymään ja puolisollani oli joku oma Teams -palaverinsa. Sain silloiselta ystävältäni viestin ja hän pyysi minua käymään luonaan. Asuimme lähekkäin, joten lupasin poiketa nopeasti kylässä ja jätin lapset hetkeksi keskenään.

    Avatessani ulko-oven minulle tuli jo vahva tunne siitä, että joku oli pielessä. Talossa oli pimeää ja hiljaista… Ystäväni ja höne puolisonsa istuivat olohuoneen sohvalla. En varmasti koskaan unohda niitä ensimmäisiä lauseita: ”te olette nyt paljastuneet, mieheni on kertonut kaiken”. Muistan kuinka pysähdyin niille sijoilleni.

    Tuntui, että veri pakeni kasvoilta ja aivot jumittuivat. En osannut sanoa mitään. En muista yritinkö sopertaa jotakin. Seisoin vain siinä tumput suorins ja tuijotin heitä molempia. Entistä ystävääni ja hänen syyllistä puolisoaan, joka ei viitsinyt edes katsoa minua päin vaan tuijotti sylissä olevia käsiään koko sen ajan… Mietin vain, että voisiko aika tälle keskustelulle olla juurikaan huonompi, sillä minun olisi palattava kotiin tuota pikaa. Tiesin, että mukana oli suuria tunteita ja tuntui pahalta, että en voisi rauhassa keskittyä siihen vaan minun täytyisi poistua tilanteesta jo ihan kohta.

    Tunteet heittelehtivät sen lyhyen keskustelun/tuijottelun aikana paniikin, kauhun ja vihan sekä surun sekamelskan keskellä.  Toisaalta tunsin myös helpotusta,  sillä tiesin oireileeni koko lyhyen salaisen suhteemme ajan niin henkisesti kuin fyysisesti. Kaksoiselämä oli tuntunut raskaalta. Olin vihainen ystäväni puolisolle, jonka kanssa pettäminen oli tapahtunut. Olin sillä hetkellä vihainen  koska olimme sopineet, että tämä olisi meidän välisemme salaisuus ja minulle tuli petetty olo – tiedän se kuulostaa naurettavalta ja typerältä pettäjän kynästä kirjoitettuna, mutta lupasin teille olla täysin rehellinen – oloni oli siis petetty. Toisaalta ymmärsin, että hän oli tehnyt täysin oikein kertoessaan asiasta. Enemmän siinä kohtaa taisi ärsyttää tilanteen yllätyksellisyys.

    Muistan, että entinen ystäväni puhui jotakin, mutta aivoni eivät kyenneet käsittelemään sanoja. Muistan vain tunteet ja entisen ystäväni katseen. Sen katseen muisto aiheuttaa minulle edelleen pahaa oloa. En ole koskaan tuntenut itseäni niin huonoksi ihmiseksi kuin silloin. Kuinka saatoinkaan tehdä jotakin niin typerää?!! Poistuessani heidän kodistaan, tiesin että sinne en enää koskaan palaisi.

    Palasin siis kotiin ja aloin tehdä ruokaa. Tuntui että olin syvä jäässä ja voin pahoin sillä tiesin mitä minun tulisi seuraavaksi tehdä…

    Jäljilläni

  • Pettäjän mieli -mitä en silloin tiennyt itsestäni

    Pettäjä= henkilö joka pettää; petturi/ henkilö joka tekee aviorikoksen. (Sanakirja 2025)

    Aviorikos=avioliitossa olevan henkilön harjoittamaa sukupuoliyhteyttä muun kuin oman aviopuolisonsa kanssa,ä. Sitä on aiemmin kutsuttu myös huorinteoksi. Suomessa aviorikos oli rikoslakiin perustuva rikos vuoteen 1948 asti, ja se tunnettiin myös avioeron perusteena, mutta nykyisin Suomen lainsäädäntö ei enää tunne aviorikosta tunnusmerkistönä. (Wikipedia)


    Uskokaa tai älkää:
    Mielestäni uskottomuus on yksi loukkaavimmista asioista, joita voi toiselle tehdä. Olen ollut sitä mieltä aiemminkin, ja olen sitä mieltä nyt vielä entistä vahvemmin. Se on loukkauksena niin monisyinen, ettei sitä voi täysin käsittää, ellei sitä itse koe.

    Olen aina kokenut olevani ”kunnollinen” ihminen. Olen pyrkinyt tekemään oikein elämässäni: puolustamaan heikompia, huomioimaan muita ja pitämään huolta rakkaistani. Olen yleensä tehnyt elämässäni valintoja järkeä käyttäen.

    Mitä sitten tapahtui? Miksi heitin järjen äänen romukoppaan juuri siinä hetkessä? Jossain vaiheessa mietin, että kunpa olisin edes ollut humalassa – voisin selittää typeryyttäni edes sillä. Mutta ei, minulla ei ole mitään tekosyitä. Olin täysin järjissäni, täysin tietoinen tekemästäni – ja silti tein niin kuin tein.

    Kaduttaako? Todellakin. Tekisinkö sen uudestaan? En missään nimessä. Suosittelisinko pettämistä kenellekään? En missään herran rakkaudessa! Sen lisäksi, että rikot puolisosi sydämen ja mielen, rikot myös itsesi – ja pahimmillaan myös jonkun toisen parisuhteen tai perheen. Jos olet yhtään ajatteleva ihminen, jolla on minkäänlaista tunne-elämää, älä tee sitä.

    Miksi siis petin puolisoani?

    Voitte varmaan kuvitella, että tämä kysymys oli ratkaistavien listallani ensimmäisten joukossa. Ja arvatkaa mitä? Tämä oli myös ylivoimaisesti vaikein. Vaikea siksi, ettei syy ollut yksiselitteinen eikä helppo – ainakaan minun tapauksessani.

    Puolisoni ja minun suhteemme oli hyvä. Ei mahtava, mutta hyvä. Meillä oli takana yhteistä elämää jo vuosikymmen ja enemmänkin. Puolisoni on aina kohdellut minua hyvin ja olen saanut aina olla oma itseni. Hän ei käyttäydy törkeästi, ei juo eikä ”häviä omille teilleen”. Hän on hyvä puoliso.

    Minä olen meistä se spontaanimpi. Elän vahvasti tunteiden kautta ja kaipaan elämääni silloin tällöin hiukan suolaa ja pippuria. En ole persoonana silti mikään räiskyvä tai suulas, vaan ennemminkin hiukan vetäytyvä ja rakastan omaa rauhaa. En tutustu ihmisiin helposti, mutta kun tutustun, olen rennompi ja huolehdin siitä, että ystävilläni ja rakkaillani on kaikki mitä he tarvitsevat. Olen aina tukena, kun tarvitaan.

    En siis koe olevani sellainen limainen petturi tai ”huora”, jollaiseksi olen kaikki petturit aina kuvitellut. Sellainen minusta silti tuli. Pettämisen teko oli elämäni suurin virhe.

    Minä petin luottamuksen. En vain puolisoni, vaan myös oman itseni ja sen ihmiskuvan, jota olin rakentanut koko elämäni ajan. Se tunne, kun tajusin, että olin pettänyt arvojani vastaan – se murskasi jotain syvältä sisältäni.


    Tunsin (ja tunnen edelleen) niin syvää häpeää, että oli vaikea katsoa itseäni peilistä. En voinut käsittää, miten juuri minä, joka olin aina halunnut olla hyvä, reilu ja rehellinen, olin se, joka mursi jonkun toisen sydämen. Tunsin olevani pettymys. En vain puolisolleni, vaan myös läheisilleni ja ennen kaikkea itselleni.


    Jälkeenpäin ymmärsin, että hain huomiota ja rakkautta toisen miehen käsivarsilta. Hänen katseensa ja sanansa saivat minut tuntemaan oloni hyväksi. Tunsin olevani kaunis ja viisas. Se tuntui niin hyvältä, että järkeni taisi sumentua kaiken keskellä. Luulin, että hän rakasti minua enemmän kuin puolisoni. Luulin, että se oli sellaista rakkautta, jonka löytää vain kerran elämässään. Se tuntui nousevan kaiken muun yläpuolelle ja olevan suurempaa kuin mikään muu. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa kun näin hänet… Noh, tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

    Olin kamalan väärässä. Todellisuudessa olin hänelle kuitenkin vain jännitystä elämään. Voitteko kuvitella, että pettäjänkin mieli ja sydän voivat särkyä? Niin minulle kävi. Illuusion rikkoutuminen vei mieleni ja sydämeni niin mustiin vesiin, etten ole koskaan ennen sellaisissa käynyt.

    Jos voisin kääntää ajan takaisin, tekisin sen epäröimättä. Mutta tietenkään en voi. Jäljelle jää vain totuus, vastuu ja se ihminen, joka minusta tämän jälkeen kasvaa. En pakene sitä, mitä tein – mutta en aio jäädä sen vangiksikaan. Toivon, että jonain päivänä voin olla jälleen sen luottamuksen arvoinen, jonka kerran rikoin.

    Jäljilläni –en vielä perillä, mutta en enää ihan niin eksyksissä.

  • Kun kaikki rikkoutuu

    Ensimmäinen ”päiväkirja” merkintäni paljastuksen jälkeen alkaa lauseella: Siitä ei (näköjään) kirjoiteta kirjoja – siitä miltä pettäjästä tuntuu tai miten pettäjä voisi selviytyä traumansa keskellä.

    Tekstini jatkuu:

    Petetty tuntuu saavan kaiken rakkauden, sympatian, empatian, rakkauden ja avun, joka hänelle tietenkin kuuluukin. Pettäjä sen sijaan selviytyy ajatustensa ja tunteidensa kanssa yksin. Kukaan ei taputa pettäjän selkää ja yritä vakuutella, että kaikki muuttuu kyllä vielä hyväksi. Pettäjän kuuluu ottaa vastaan kaikki kommentit, ilkeilyt, paljon puhuvat katseet ja tuettava petettyä puolisoansa. Vai kuuluuko?

    Minä tein, kuten kuka tahansa nykyihminen ja googletin ongelmani. Toivoin toki saavani ohjeita, kuinka helpottaa kumppanini oloa paljastukseni jälkeen, mutta toivoin myös saavani mahdollisia ohjeita omien ajatuksieni ja oloni käsittelemiseksi. Tässä muutamia ohjeita, jotka tulivat ensimmäisenä vastaan:

    ”Pettäjien on usein vaikea eläytyä petetyn tunteisiin. He saattavat vähätellä kumppaninsa tunteita.” (mitä uskomatonta hevonp*****)

    Sinulle, joka olet pettänyt:

    • Vastaa kumppanisi tiedontarpeeseen.
    • Ota vastaan kumppanisi tunteet.
    • Auta kumppaniasi rajaamaan tämän asian puimiseen käytettävä aika, sillä elämä jatkuu kriisin ulkopuolellakin.
    • Auta kumppaniasi ja itseäsi pitämään lapset, myös aikuiset lapset, uskottomuuskriisin ulkopuolella.
    • Sinulla on nyt mahdollisuus pyytää anteeksi tekemääsi tekoa.
    • Sinulla on mahdollisuus kertoa tunteistasi kumppaniasi kohtaan.
    • Lähde: Uskottomuuden käsittely | Mielenterveystalo.fi

    Ohjeet olivat hyviä, mutta siinä mielentilassa oli vaikeaa löytää näistä lohtua tai apua omien sisäisten myrskyjen läpi käymiseen. Olo oli loputtoman lohduton.

    Nyt jälkeenpäin muistan, kuinka ensimmäisten päivien aikana koitin vain löytää tavan auttaa kumppaniani kaiken keskellä. Yritin antaa hänelle kaiken ajan pohtia asioita rauhassa, kuunnella ja vastata rehellisesti hänen kysymiinsä kysymyksiin. Muistan, kuinka tunsin olevani aivan palasina ja näin puolisoni olevan sitä myös.

    Järkevinä ihmisinä pyrimme noudattamaan ”Google -terapeutin” elämän ohjeita ja pitämään kiinni rutiineistamme. Pyrimme hoitamaan työmme ja pyörittämään muun elämän kaiken tämän keskellä täysin normaalisti. Arki ja sen rutiinit olivat pelastusrenkaamme jossa roikuimme kiinni kynsin ja hampain, jotta emme hukkuisi. Emme kumpikaan tienneet mitä nyt tapahtuisi ja mihin tämä kaikki johtaisi.

    Jäljilläni- en vielä perillä, mutta en eksyksissä.

  • Miksi haluan kirjoittaa tarinani – ja miksi juuri nyt?

    Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa purkaa ajatuksiani ja järkeistää niitä. Tämä vaihe elämässäni mullistaa jälleen koko ajatusmaailmani ja muuttaa minua monin tavoin. Aihe on arka ja vaikka ajatukset ovat vain omiani, koskettaa tarinani läheltä (ja hiukan kauempaa) niin monia ihmisiä, että haluan pysyä nimettömänä suojellakseni myös heidän yksityisyyttään.

    Tarinani kertoo rehellisesti ajatuksistani ja tunteistani. Olen kirjoittanut niitä ylös matkani varrelta ilman suodatinta. Kirjoitukseni kumpuavat lähes vuoden takaa ja ajan kuluessa tulette ehkä huomaamaan miten mielen liikkeet muuttuvat ja kimpoilevat mustasta valkoiseen ja takaisin. Palaan alkuun ja jatkan matkaani sieltä nykypäivään.

    En halua aiheuttaa spektaakkelia, vaan olla kylmän rehellinen. Koen, että tässä on minun hetkeni kasvaa ihmisenä ja tarinani alussa huomasin kaipaavani, että löytäisin jonkun kaltaiseni. Jonkun, joka olisi käynyt saman läpi… Ehkä samoja tunteita, samaa epätoivoa ja surua, masennusta ja pettymystä itseen sekä muihin..? Toivon, että tarinani kautta löytäisin muitakin hiljaisia – itseensä pettyneitä, väärin ymmärrettyjä. Tai voisin ainakin tuoda ilmi, että täällä minä olen – rikkinäisenä ja itseensä pettyneenä – Pettäjänä.

    Jäljilläni – en vielä perillä, mutta en eksyksissä.