Tunteet vie edelleen vuoristorataa ja huomaan olevani herkempi tunteiden vaihtelulle kuin aiemmin. Tunteiden vaihtelu on lähes samankaltaista kuin teinivuosina siinä mielessä, että tunteiden tullessa ne ovat voimakkaampia ja saattavat vaihtua ilosta suruun tai onnesta mielipahaa saman iltalenkin aikana moneen kertaan. Tervetuloa takaisin teinivuodet??
Viime aikoina olen pohtinut edelleen onnellisuutta. Sitä, tunnenko itseni onnelliseksi ja mikä ylipäätänsä saa minut onnelliseksi. Tarkoituksenani oli kirjoittaa joka päivä ylös kolme asiaa, joista olen kiitollinen ja onnellinen, mutta on varmaan sanomattakin selvää, että ruuhkavuosien keskellä en ole muistanut jatkaa listaa AIVAN joka päivä. Hiljalleen lista silti kasvaa…
Olen nyt ymmärtänyt, että olen ollut pitkään melko onneton. Tietenkin olen kiitollinen lapsista ja kodista ja kaikista ihanista ihmisistä joita elämässäni on. Varmasti juuri siksi tuntuu todella väärältä todeta, että en silti ole täysi onnellinen. Jossain sisimmässäni on aukko, jota en vain saa täytettyä, enkä tiedä mikä sen täyttäisi. Siksi valitsin asiaan uuden lähestymistavan…
Jos en itse voi tehdä itseäni onnelliseksi niin ehkä tehtäväni on tehdä muita ihmisiä onnelliseksi? Jos onnellisuus vaikka sitä kautta löytäisi minutkin?
Haluan tehdä onnelliseksi mieheni, lapseni ja kaikki läheiseni. En vielä tiedä, mitä se tarkalleen ottaen vaatii, mutta sen aioin silti tehdä. Suurin este tällä hetkellä on väsymys. Tunnen itseni aikaansaamattomaksi, laiskaksi ja väsyneeksi, ajoittain myös näytän siltä (sanoivat artikkelit mitä tahansa- mustat silmänaluset eivät ole muotia!!).
Jopa tyttäreni totesi eräänä iltana, että kun sä olet aina niin väsynyt etkä jaksa mitään. Tämä kommentti ei ehkä ollut tarkoitettu niin, mutta se pisti silti ajattelemaan. Yritänkö riittävästi? Annanko lapsilleni riittävästi aikaa ja teenkö heidän kanssaan riittävästi asioita? Jokainen vanhempi varmasti tietää, että itsesyytökset lasten kasvattamiseen liittyen ovat inhottavia, mutta ikävä kyllä arkipäivää. Sitä pohtii onko tehnyt riittävästi, että heistä kasvaa sellaisia aikuisia, jotka pärjäävät tässä maailmassa ja antavat panoksensa yhteisölle jne jne sitä jatkuvaa paskaa… Kaiken maailman painostusta lisäävät koulu, hammashoitajat, terveydenhoitajat, sukulaiset, hoitotädit ja -sedät jne.
Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Heitä rakastan ehdoitta ja siksi haluaisin antaa heille tässä maailmassa sen, mikä tekee heistä onnellisia🤍
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Oletko miettinyt asiaa? Onko siihen kysymykseen helppo vastata??
Onnellisuutta etsimässä… Jäljilläni.
Jätä kommentti