Tässä sarjassa päiväkirjamerkintöjäni mitenkään niitä sensuroimatta. Näitä lukiessa muistan mitä ajattelin tuolloin ja tajuan myös, kuinka pitkän matkan ajatustyötä olen tarponut eteenpäin. Ja hyvä niin sillä polku on ollut pitkä ja kivikkoinen, eikä loppua sille näy vieläkään, mutta elän toivossa, että suunta on oikea.
Pettäjän päiväkirja olkaapa hyvät:
”Melkein 2 viikkoa on mennyt. Homma menee niin, että joka kerta kun alan tuntea pientä rauhaa tai ajatella palaavani edes hieman entiseen vetää joku maton jalkojen alta. Joku keksii Jotakin mikä heittää ajatukset taas uudella kiertoradalle.
En voi vaikuttaa siihen mitä pettäjämies puhuu omalle puolisolleen, mutta minua ihmetyttää edelleen haluaako hän todellakin valehdella vai olemmeko kenties olleet täysin eri ulottuvuudessa kun kaikki tapahtui? Miten ajatuksemme voivat erota niin paljon toisistaan? Huomaan kuinka erilaisia olemmekaan ja kuinka vähän oikeasti tunsimme toisiamme. En voisi enää kuvitellakaan että viettäisin hänen kanssaan yhtään aikaa… En toisaalta myöskään syytä häntä varsinaisesti mistään. Kaikkihan on sallittua sodassa ja rakkaudessa vai mitä?
Ajattelen, että hän yrittää kai vain selviytyä tilanteesta tavalla, jonka katsoo itselleen parhaaksi. Harmi vain kun hänen puheensa vaikuttavat myös meidän parisuhteeseemme. Siksi olen hänelle vihainen. Hetkittäin todella vihainen.
Eilen oli yksi huonoimmista päivistä koko tänä aikana. Oikeastaan oli huonon päivä parisuhteessamme varmasti vuosiin. Olo on epävarma ja rikkinäinen. Sydän ja sielu on hajalla enkä saa hetken rauhaa ajatella, koska työt ja lapset. Ymmärrän kyllä, että miehelläni on tarve pitää minua silmällä, vaikka hän sanookin ettei halua niin tehdä. Hän kuvittelee että sopivan hetken sattuessa ryntäisin heti tämän toisen miehen kaulaan. Tämä ei kuitenkaan pidä lainakaan paikkaansa. Minulla ei ole minkäänlaisia haluja lähteä kulkemaan sitä tietä enää. Enkä usko, että hänelläkään on.
Tällä hetkellä pahinta on itsesyytökset ja se tunne, että oikeastaan tunnen pettämisen lisäksi tehneeni kaiken päin mäntyjä koko parisuhteessamme. Keskustelujen myötä minulle tulee päivä päivältä enemmän sellainen olo, että en oikeastaan ymmärrä miksi mieheni on kanssani edelleen tai ollut nämä kaikki vuodet… Tunnun olevan tunnevammainen, huono vaimo, joka ei osaa osoittaa kiintymystä, rakkautta saati kiitollisuutta. Tunnen myös vihaa kaikesta tästä. Niin itseäni kuin miestäni kohtaan. Minua myös ahdistaa suunnattomasti.”
Tästä päiväkirja merkinnästä alkaa olla vuosi ja ajatukset ovat jatkaneet kulkuaan niinkuin elämä muutenkin. Silloin tuntiäui pahalta. Edelleen tuntuu pahalta kun palaa niihin hetkiin. Vielä on matkaa…
Jäljilläni -ei vielä perillä, mutta en enää ihan niin eksynyt.
Jätä kommentti