Pettäjä= henkilö joka pettää; petturi/ henkilö joka tekee aviorikoksen. (Sanakirja 2025)
Aviorikos=avioliitossa olevan henkilön harjoittamaa sukupuoliyhteyttä muun kuin oman aviopuolisonsa kanssa,ä. Sitä on aiemmin kutsuttu myös huorinteoksi. Suomessa aviorikos oli rikoslakiin perustuva rikos vuoteen 1948 asti, ja se tunnettiin myös avioeron perusteena, mutta nykyisin Suomen lainsäädäntö ei enää tunne aviorikosta tunnusmerkistönä. (Wikipedia)
Uskokaa tai älkää:
Mielestäni uskottomuus on yksi loukkaavimmista asioista, joita voi toiselle tehdä. Olen ollut sitä mieltä aiemminkin, ja olen sitä mieltä nyt vielä entistä vahvemmin. Se on loukkauksena niin monisyinen, ettei sitä voi täysin käsittää, ellei sitä itse koe.
Olen aina kokenut olevani ”kunnollinen” ihminen. Olen pyrkinyt tekemään oikein elämässäni: puolustamaan heikompia, huomioimaan muita ja pitämään huolta rakkaistani. Olen yleensä tehnyt elämässäni valintoja järkeä käyttäen.
Mitä sitten tapahtui? Miksi heitin järjen äänen romukoppaan juuri siinä hetkessä? Jossain vaiheessa mietin, että kunpa olisin edes ollut humalassa – voisin selittää typeryyttäni edes sillä. Mutta ei, minulla ei ole mitään tekosyitä. Olin täysin järjissäni, täysin tietoinen tekemästäni – ja silti tein niin kuin tein.
Kaduttaako? Todellakin. Tekisinkö sen uudestaan? En missään nimessä. Suosittelisinko pettämistä kenellekään? En missään herran rakkaudessa! Sen lisäksi, että rikot puolisosi sydämen ja mielen, rikot myös itsesi – ja pahimmillaan myös jonkun toisen parisuhteen tai perheen. Jos olet yhtään ajatteleva ihminen, jolla on minkäänlaista tunne-elämää, älä tee sitä.
Miksi siis petin puolisoani?
Voitte varmaan kuvitella, että tämä kysymys oli ratkaistavien listallani ensimmäisten joukossa. Ja arvatkaa mitä? Tämä oli myös ylivoimaisesti vaikein. Vaikea siksi, ettei syy ollut yksiselitteinen eikä helppo – ainakaan minun tapauksessani.
Puolisoni ja minun suhteemme oli hyvä. Ei mahtava, mutta hyvä. Meillä oli takana yhteistä elämää jo vuosikymmen ja enemmänkin. Puolisoni on aina kohdellut minua hyvin ja olen saanut aina olla oma itseni. Hän ei käyttäydy törkeästi, ei juo eikä ”häviä omille teilleen”. Hän on hyvä puoliso.
Minä olen meistä se spontaanimpi. Elän vahvasti tunteiden kautta ja kaipaan elämääni silloin tällöin hiukan suolaa ja pippuria. En ole persoonana silti mikään räiskyvä tai suulas, vaan ennemminkin hiukan vetäytyvä ja rakastan omaa rauhaa. En tutustu ihmisiin helposti, mutta kun tutustun, olen rennompi ja huolehdin siitä, että ystävilläni ja rakkaillani on kaikki mitä he tarvitsevat. Olen aina tukena, kun tarvitaan.
En siis koe olevani sellainen limainen petturi tai ”huora”, jollaiseksi olen kaikki petturit aina kuvitellut. Sellainen minusta silti tuli. Pettämisen teko oli elämäni suurin virhe.
Minä petin luottamuksen. En vain puolisoni, vaan myös oman itseni ja sen ihmiskuvan, jota olin rakentanut koko elämäni ajan. Se tunne, kun tajusin, että olin pettänyt arvojani vastaan – se murskasi jotain syvältä sisältäni.
Tunsin (ja tunnen edelleen) niin syvää häpeää, että oli vaikea katsoa itseäni peilistä. En voinut käsittää, miten juuri minä, joka olin aina halunnut olla hyvä, reilu ja rehellinen, olin se, joka mursi jonkun toisen sydämen. Tunsin olevani pettymys. En vain puolisolleni, vaan myös läheisilleni ja ennen kaikkea itselleni.
Jälkeenpäin ymmärsin, että hain huomiota ja rakkautta toisen miehen käsivarsilta. Hänen katseensa ja sanansa saivat minut tuntemaan oloni hyväksi. Tunsin olevani kaunis ja viisas. Se tuntui niin hyvältä, että järkeni taisi sumentua kaiken keskellä. Luulin, että hän rakasti minua enemmän kuin puolisoni. Luulin, että se oli sellaista rakkautta, jonka löytää vain kerran elämässään. Se tuntui nousevan kaiken muun yläpuolelle ja olevan suurempaa kuin mikään muu. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa kun näin hänet… Noh, tiedätte kyllä mitä tarkoitan.
Olin kamalan väärässä. Todellisuudessa olin hänelle kuitenkin vain jännitystä elämään. Voitteko kuvitella, että pettäjänkin mieli ja sydän voivat särkyä? Niin minulle kävi. Illuusion rikkoutuminen vei mieleni ja sydämeni niin mustiin vesiin, etten ole koskaan ennen sellaisissa käynyt.
Jos voisin kääntää ajan takaisin, tekisin sen epäröimättä. Mutta tietenkään en voi. Jäljelle jää vain totuus, vastuu ja se ihminen, joka minusta tämän jälkeen kasvaa. En pakene sitä, mitä tein – mutta en aio jäädä sen vangiksikaan. Toivon, että jonain päivänä voin olla jälleen sen luottamuksen arvoinen, jonka kerran rikoin.
Jäljilläni –en vielä perillä, mutta en enää ihan niin eksyksissä.
Jätä kommentti