Ensimmäinen ”päiväkirja” merkintäni paljastuksen jälkeen alkaa lauseella: Siitä ei (näköjään) kirjoiteta kirjoja – siitä miltä pettäjästä tuntuu tai miten pettäjä voisi selviytyä traumansa keskellä.
Tekstini jatkuu:
Petetty tuntuu saavan kaiken rakkauden, sympatian, empatian, rakkauden ja avun, joka hänelle tietenkin kuuluukin. Pettäjä sen sijaan selviytyy ajatustensa ja tunteidensa kanssa yksin. Kukaan ei taputa pettäjän selkää ja yritä vakuutella, että kaikki muuttuu kyllä vielä hyväksi. Pettäjän kuuluu ottaa vastaan kaikki kommentit, ilkeilyt, paljon puhuvat katseet ja tuettava petettyä puolisoansa. Vai kuuluuko?
Minä tein, kuten kuka tahansa nykyihminen ja googletin ongelmani. Toivoin toki saavani ohjeita, kuinka helpottaa kumppanini oloa paljastukseni jälkeen, mutta toivoin myös saavani mahdollisia ohjeita omien ajatuksieni ja oloni käsittelemiseksi. Tässä muutamia ohjeita, jotka tulivat ensimmäisenä vastaan:
”Pettäjien on usein vaikea eläytyä petetyn tunteisiin. He saattavat vähätellä kumppaninsa tunteita.” (mitä uskomatonta hevonp*****)
Sinulle, joka olet pettänyt:
- Vastaa kumppanisi tiedontarpeeseen.
- Ota vastaan kumppanisi tunteet.
- Auta kumppaniasi rajaamaan tämän asian puimiseen käytettävä aika, sillä elämä jatkuu kriisin ulkopuolellakin.
- Auta kumppaniasi ja itseäsi pitämään lapset, myös aikuiset lapset, uskottomuuskriisin ulkopuolella.
- Sinulla on nyt mahdollisuus pyytää anteeksi tekemääsi tekoa.
- Sinulla on mahdollisuus kertoa tunteistasi kumppaniasi kohtaan.
- Lähde: Uskottomuuden käsittely | Mielenterveystalo.fi
Ohjeet olivat hyviä, mutta siinä mielentilassa oli vaikeaa löytää näistä lohtua tai apua omien sisäisten myrskyjen läpi käymiseen. Olo oli loputtoman lohduton.
Nyt jälkeenpäin muistan, kuinka ensimmäisten päivien aikana koitin vain löytää tavan auttaa kumppaniani kaiken keskellä. Yritin antaa hänelle kaiken ajan pohtia asioita rauhassa, kuunnella ja vastata rehellisesti hänen kysymiinsä kysymyksiin. Muistan, kuinka tunsin olevani aivan palasina ja näin puolisoni olevan sitä myös.
Järkevinä ihmisinä pyrimme noudattamaan ”Google -terapeutin” elämän ohjeita ja pitämään kiinni rutiineistamme. Pyrimme hoitamaan työmme ja pyörittämään muun elämän kaiken tämän keskellä täysin normaalisti. Arki ja sen rutiinit olivat pelastusrenkaamme jossa roikuimme kiinni kynsin ja hampain, jotta emme hukkuisi. Emme kumpikaan tienneet mitä nyt tapahtuisi ja mihin tämä kaikki johtaisi.
Jäljilläni- en vielä perillä, mutta en eksyksissä.
Jätä kommentti